Nuoret
Pysäkki
Tule moikkaamaan! Nuorisotyönohjaaja on paikalla nuorisotoimistolla aina pysäkkiaikaan. Tule juttelemaan, kertomaan kuulumisia, lainaamaan musaa ja kirjoja, ilmoittautumaan reissuille tai vain olemaan! Soittaakin toki voit!
Nuortenillat
Nuortenillassa on tarjolla eväitä elämään Raamattuun pohjautuvan opetuksen, laulun, rukouksen ja yhdessäolon merkeissä. Jokaisella illalla on oma aiheensa, jota käsitellään tavalla ja toisella. Yhdessäolossa on voimaa! Illan päätteeksi tarjoillaan mehua ja keksejä. Ohjelma kestää puolitoista tuntia, jonka jälkeen voi jäädä oleilemaan Eedeniin klo 21 saakka. Eedenin "olohuoneeseen" mahtuu aina!

Peli-ilta
Mukavaa yhdessäoloa liikunnan lomassa. Taatusti jokaisen vartalolle sopivaa! Mölkkyä, futista, lenttistä, fresbeen heittelyä, "norjalaista"... Tuo omia ideoitasi! Peli-illat vain kesäaikana.
Jarrukahvila
Jarrukahvila on mukava vaihtoehto perjantai-illan viettoon. Se on vapaamuotoista yhdessäoloa ja kavereiden tapaamista. Iltaan sisältyy pieni hartaus, jonka nuoret vuorollaan pitävät, muuten ilta on oleskelua kahvikupposen ja voileipien äärellä.
Isosklubi
Isosklubi on tarkoitettu rippikoulun käyneille nuorille jotka haluavat toimia itse vastuullisessa ISOSEN tehtävässä niin tulevilla rippikoululeireillä kuin varhaisnuortenleireilläkin. Koulutus kestää vuoden, jonka aikana kertaillaan riparilla opittuja asioita, oman ryhmän johtamista, hartauksien ja iltaohjelmien pitämistä sekä monia muita taitoja, joita isonen omassa roolissaan tarvitsee. Suoritetusta koulutuksesta saa myös todistuksen.

Raamis
Nuorten Raamikseen kannattaa tulla oman Raamatun kanssa. Täällä voi pohtia yhdessä muiden nuorten kanssa kaikkea Raamattuun liittyvää. Yleensä käydään läpi jotakin Raamatun kirjaa ja mietitään, mitä se meille, 2000-luvun nuorille ,tahtoo sanoa. Mitä Jumala haluaa opettaa itsestään? Miten Jumala haluaa johdattaa ihmisen elämää? Raamikseen voi tuoda myös rukousaiheita, joiden puolesta haluaisi yhdessä rukoilla.
SYKSY 2010

|
Keskiviikkoisin
|
NUORTENILTA klo 18-19.30 (ovet sulkeutuvat klo 21)
1.9. Päivi 8.9. Eveliina Pietinen ja Päivi 15.9. Päivi 22.9. Erkki 29.9. Esa ja Erno Pyykkö kertovat toukokuisesta Venäjän matkasta sanoin ja kuvin / Päivi 6.10. Markku Ruini ja Päivi 13.10. Erkki 20.10. Päivi 27.10. ei nuorteniltaa 3.11. Päivi 10.11. Tytti Vikström ja Päivi 17.11. Päivi 24.11. Erkki 1.12. Päivi 8.12. Erkki 15.12. ei nuorteniltaa
Vuoden viimeinen nuortenilta on Nuorten joulujuhla lauantaina 18.12. klo 18-21 |
|
Torstaisin
|
ISOSKLUBI
klo 18-20
Startti Jatkisleirillä 17.-19.9.
30.9. Päivi 14.10. Erkki 21.10. Päivi 4.11. Uusien, v.2011 riparilaisten ilmoittautumistilanne 11.11. Päivi 25.11. Minna Ruini 9.12. Erkki Jatkuu keväällä 2011 |
Perjantaisin |
JARRUKAHVILA
klo 18-23
24.9. 29.10. 26.11. 10.12.
|
|
Sunnuntaisin
|
JUMALANPALVELUS klo 10
MAJAKKA
Majakkatoiminnasta lisää: www.rukouksentie.fi
Tervetuloa Majakkatoimintaan mukaan kaikenikäiset! |
Muuta toimintaa |
* JATKISLEIRI 17.-19.9.
* VUODEN 2011 RIPARILAISTEN ILMOITTAUTUMINEN TO 4.11.
* MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT TURUSSA 19.-21.11.
* NUORTEN JOULUJUHLA LA 18.12.
|
|
Harrastus
|
BÄNDIKÄMPÄSSÄ voi treenata muutaman kerran viikossa.
Jokainen porukka allekirjoittaa "vuokrasopimuksen", joka tosin ei maksa mitään, mutta jossa sitoudutaan pitämään kämppä ja soittimet kunnossa. Toimintakausi alkaa viikolla 35.
Näitä vuoroja voi kysellä:
1. MAANANTAISIN klo 16-18 varattu/Benjamin 2. TIISTAISIN klo 18-19.30 varattu/Juuso 3. TORSTAISIN klo 16-17.30 4. PERJANTAISIN klo 16-17.30
|
|
|
| |
HIIHTISRIPARI 2010 LAMMIN TERVANIEMESSÄ

KESÄN I-RIPARI 2010 KINISMAJALLA

ISOSET (yksi puuttuu)

PÄIVÄRIPARILAISET 2010 JA POMONEN

KESÄN II-RIPARI 2010 KINISMAJA

ISOSET (yksi puuttuu)

KESÄN III-RIPARI 2010 KINISMAJA

ISOSET

|
|
| |
|
Nuortentila

Nuorisotila EEDEN seurakuntakeskuksen alakerrassa osoitteessa Kalmarintie 3, Vääksy
Nuorisotoimistoon käynti samasta ovesta.
Työntekijät

Päivi Koskema Nuorisotyönohjaaja p. 044 7766209 paivi.koskema@evl.fi

Erkki Suhonen Nuorisotyöstä vastaava pastori p. 044 7766204 erkki.suhonen@evl.fi
Sana
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh. 3:16

*************
MAHDOLLISUUS
...alkaa vetämään jotakin kivaa juttua Eedenissä? Ota yhteyttä!
*************
Käy tsekkaamassa:
Arskan työstä löytyy: www.rikurinne.com
www.maatanakyvissa.fi www.vappugospel.com www.tera.name
KUVIA
GOSPELTAPAHTUMA LIIKUNTAHALLILLA 13.2.2010
ARSKA & KAISU

TERA







NUORTEN KEVÄTPÄÄTÖS NYYTTÄRIPERIAATTEELLA 12.5. KINISMAJALLA

TOMMIN ANNOS!

|
|
|
|