Sanan ja rukouksen illat
Ovat mahdollisuus viettää Vääksyssä seurakuntakeskuksen kirkkosalissa sunnuntai-iltaa Raamatun äärellä ja rukoillen. Kello 18 ylistyskuoro aloittaa illan. Lauluihin voi yhtyä, niiden sanat heijastetaan valkokankaalle. Noin 18.15 siirrytään Raamatun äärellä - jaksoon. Käydään läpi kokonaisuus, jonka raamatunkohdat ovat liuskoilla. Niillä voi etukäteen merkitä omaan Raamattuunsa käsiteltävät kohdat.Tässä jaksossa lauletaan välillä virsiä, joita mukanaolevat voivat ehdottaa.
Esirukousjakso on lopussa. Siinä rukoillaan kaikki illan aikana lapuille kirjoitetut esirukousaiheet. Henkilökohtaista tarvetta varten on rukouspalvelu. Siinä voi kertoa mielessä olevan asian , sen puolesta rukoillaan ja hetki päättyy Herran siunaukseen. Kaikki voivat olla salissa mukana rukouksessa, välillä lauletaan ylistyskuoron kanssa ylistys- ja hengellisiä lauluja. Jokainen voi viipyä tilaisuudessa itselleen sopivan ajan.
Illoissa on puhumassa ja esirukouspalvelemassa kirkkoherra Heikki Heinola rukousavustajien kanssa, Asikkalan seurakunnan ylistyskuoro laulaa ja laulattaa Tuula Hämäläisen johdolla. Joissakin illoissa on vierailijoita.
Aikuisten hengellinen viikonloppu tulossa 15.-16.5. (la-su) Kinismajalla |
 |
|
Syyskauden Sanan ja rukouksen illat
Vääksyssä seurakuntakeskuksessa
Kalmarintie 3
Sunnuntaina 10.1. klo 18
Sunnuntaina 24.1. klo 18, yhdessä Asikkalan muiden kristillisten seurakuntien kanssa
Kynttilänpäivänä 7.2. klo 18
Sunnuntaina 28.2. klo 18
Sunnuntaina 14.3. klo 18
Palmusunnuntaina 28.3. klo 18
Sunnuntaina 11.4. klo 18
Sunnuntaina 25.4. klo 18
Torstaina 20.5. klo 18, vieraana Ulla-Christina Sjöman
Lähemmin voi vielä kysyä:
heikki.heinola at evl.fi
tai puhelin 0447766201
|
|
| |