Kirkot
Asikkalan kirkko
os. Kirkkotie 42, Asikkalan kirkonkylä
Miljoonan tiilen kirkko
Valmistui vuonna 1880. Kirkon on piirtänyt arkkitehti Georg Wilenius. Kirkon tiilet valmistettiin lähellä Pulkkilanharjua. Niitä tarvittiin miljoona kappaletta. Hovimaalari Vilhelm Ekman maalasi alttaritaulun 1862. Taulu siirrettiin vanhasta 1600 -luvulla rakennetusta kirkosta, joka purettiin 1892, nykyiseen kirkkoon.
Kirkon rakennustyyli on pääosin romaaninen sisältäen gotiikan yksityiskohtia. Istumapaikkoja on noin 1200. Sisäkorkeus on 16 metriä. Kirkon tornin risti on 54 metrin korkeudessa. Parvella olevat urut rakensi hollolalainen urkutehdas Jurva vuonna 1902. Niissä on 35 äänikertaa. Urkujen soittopöytä uusittiin digitaaliseksi vuonna 2001. Vuonna 1991kirkon etuosaan hankittiin sähköurut. Taiteilija Lauri Ahlgren valmisti kuorin ikkunoihin 1983 lasimaalaukset Kolmiyhteisen Jumalan vertauskuvista.
Asikkalan kirkonkylän kirkoista on dosentti Anneli Mäkelä tehnyt kirjan: Asikkalan kirkkojen historia. Kirjaa on saatavilla seurakunnan kirkkoherranvirastosta.
Kalkkisten kirkko
os. Haikealantie 5, Kalkkisten kirkonkylä
Kyläläisten aloitteesta alettiin suunnitella rukoushuonetta Asikkalan Kalkkisten kylään vuonna 1909. Rahankeräyksellä ja seurakunnan avustuksella rakennustyöt aloitettiin samana vuonna. Tontti saatiin lahjoituksena Koskisen kartanosta ja suuri osa rakennustarpeista myöskin lahjoitettiin perustetulle rukoushuoneyhdistykselle. Yhdistyksen jäsenet olivat Kalkkisten ja ympäröivien kylien väestöä.
Kirkon suunnitteli ja rakennustyön suoritti paikallinen rakennusmestari Kalle Nyman. Rakentamisen valvonnasta ja tärkeimmistä sisutustöistä vastasi kylän majatalonomistaja Antti Honkanen. Suuri osa työstä tehtiin talkootyönä. Rukoushuone vihittiin käyttöön 28.8.1910.
Sisustuksen ja mm. penkkien uusiminen suoritettiin 1934 suurimmalta osin lahjoitusten turvin. Alttaritaulu hankittiin testamenttilahjoituksen avulla 1936. Sen on prof. Zatzkan mukaan maalannut A. Heickell ja kuvaa Jeesusta Martan ja Marian kodissa Betaniassa. Alttaritaulu on alkujaan maalattu Turun Betania-kirkkoon.
Vuonna 1951 rukoushuone luovutettiin Asikkalan seurakunnalle. Peruskorjaus ja maalaus tehtiin vuonna 1960-61; työt kustansi suurimmaksi osaksi yksityinen henkilö. Alueen maamiesseurat, maatalousnaiset ja marttayhdistykset lahjoittivat samassa yhteydessä sisustustekstiilejä, johon kuului mm. taiteilija Kolsi-Mäkelän suunnittelema vihkiryijy, Usva. Rahankeräyksellä ja seurakunnan avustuksella saatiin rukoushuoneeseen myös jalkioharmoni.
Rukoushuone palveli kirkkona, ehtoollisen viettoineen, lähes 30 vuotta. Vuonna 1961 rukoushuone vihittiin kyläkirkoksi. Kalkkisten kirkkoa on korjattu vuosina 2004-2006. Vuonna 2004 kirkon vesikatto uusittiin ja samalla rakennusta suoris-tettiin. Seuraavana kesänä oli vuorossa kirkon ulkovuorauksen ja ikkunoiden uusiminen. Vuonna 2006 kirkon keittiötilaan rakennettiin uusi keittiö ja nykyai-kainen WC, jota aiemmin ei kirkossa ollut. Vuonna 2007 suoritettiin kirkkosalin korjaus, jolloin kaikki salin pinnat maalattiin ja kunnostettiin. Osa korjauksista tehtiin testamenttilahjoituksella.
|