ASIKKALAN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT VUONNA 2012


Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä.
(Kirkon rippikoulusuunnitelma 2001)


Asikkalassa on 80 vuonna 1997 syntynyttä nuorta, jotka ovat rippikouluiässä 2012.

 
NELJÄ RIPPIKOULUA 

Järjestämme 2012 kolme rippileiriä ja päivärippikoulun.
Leirit järjestetään seurakunnan leirikeskuksessa Kinismajalla. 
Päivärippikoulu on seurakuntakeskuksessa Vääksyssä.
Rippileirimaksu on 60 euroa ja päivärippikoulu on maksuton.

Seurakunta järjestää myös yksityis- ja aikuisrippikouluja tarpeen mukaan. Ota yhteys Erkki Suhoseen.


VANHEMPAINILTA

On tiistaina 14.2. klo 18-20 seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Ilta on tarkoitettu rippikoululaisten vanhemmille ja huoltajille. Illassa kerromme tulevista rippikouluista ja sen pohjalta on mahdollisuus jutella niistä yhdessä. 
Tapahtumassa on paikalla rippikoulujen opettajia.
Aloitamme kahvitarjoilulla.

ERITYISEN TÄRKEÄÄ!

Vuoden 2012 rippikouluissa olemme tiukentaneet käytäntöjä aikaisempaan ja sallimme korkeintaan yhden poissaolon neljään opetuspäivään. Silloinkin sinulla tulee olla poissaoloosi erityisen painava syy (esim. sairastuminen). Ilmoitathan Erkki-pastorille poissaolostasi tekstiviestillä 044 7766 204!

HARRASTUS EI OLE SYY OLLA POISSA RIPPIKOULUOPETUKSESTA.

<<< KATSO TARKEMMAT TIEDOT PÄIVÄRIPPIKOULUSTA JA LEIREISTÄ ALASIVUILTA!

 

Työntekijät

Erkki Suhonen, rippikoulutyöstä vastaava pastori  044 7766 204

Päivi Koskema, nuorisotyönohjaaja 044 7766 209

 

 

Asikkalan seurakunta | PL 2 17201 Vääksy | asikkalan.seurakunta@evl.fi