rippinuorten albat ja hihat

Rippikoulu

 

Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä.
(Kirkon rippikoulusuunnitelma 2001)

Rippikoulut 2020

Asikkalan seurakunnassa tullaan järjestämään vuonna 2020 kaksi leirimuotoista rippikoulua Asikkalan seurakunnan leikeskuksessa. Lisäksi keväällä järjestetään iltapäivärippikoulu. Rippikoulu suoritukseen kuuluu myös osallistumista yksittäisiin, ryhmäkohtaisiin opetuspäiviin, jotka järjestetään kevään aikana.

Vallitsevien poikkeusolojen vaikutus kesän rippikouluihin ja konfirmaatioihin.

Rippikoulua koskeviin tiedusteluihin vastaa ensisijaisesti työalasta vastaava pappi Sakari Similä.

 

Rippikoulu tiedote 8.5.2020

Hyvä Asikkalan seurakunnan rippikoululainen ja hänen vanhempansa.

Olemme tehneet päätöksen leiririppikoulujen siirroista 4.5.2020 tulleiden valtioneuvoston ja kirkkomme piispojen ohjeiden perustella. Hallitus linjasi kesä-heinäkuun kokoontumisrajoituksen 50 henkeen, mikä lähtökohtaisesti mahdollistaa kesän leiritoiminnan.

Asikkalan seurakunnan kesäkuun aikana alkavaksi suunnitellut rippileirit on päätetty siirtää heinäkuuhun. Koronaviruksen aikana toimimme viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Kirkkomme piispat antoivat seurakunnille ohjeistuksen aloittaa leiritoiminta vasta juhannukselta, jotta poikkeusolojen leiritoimintaa ehditään riittävästi valmistella. Toimimme leirien valmistelussa kirkkohallitukselta tulevien turvallisuusohjeiden mukaan.

50 henkilön kokoontumisrajoitus vaikuttaa myös luonnollisesti konfirmaatioajankohtiin, jotka siirretään elokuulle.

 

Kesän 2. leiririppikoululeiri 3.7.- 9.7. Konfirmaatio su 16.8. klo 10 Asikkalan kirkossa.

Kesän 1. leiririppikoululeiri 24.7.- 30.7. Konfirmaatio su 23.8. klo 10 Asikkalan kirkossa.

Keväällä järjestetyn iltapäivärippikoulun konfirmaatio on su 2.8. klo 10 Asikkalan kirkossa.

 

Toimimme yhteisten ohjeiden mukaan ja huomioimme nuorten, perheiden ja työntekijöiden turvallisuuden. Myös tämän päätöksen jälkeen seuraamme tiiviisti valtioneuvoston ohjeita turvallisuudesta ja mahdollisista muutoksista. Annamme vielä tulevaisuudessa tietoa siitä, mitä käytännön vaikutuksia erityistilanteella on leirien turvallisuus- ja hygieniakäytäntöihin, sekä konfirmaatioiden toteutumiseen. Sekä lisäksi tietoa siitä, mitä varotoimenpiteitä erityistilanne leireille osallistujilta edellyttää.

Mikäli kuulut, tai koet kuuluvasi riskiryhmään, olethan yhteydessä seurakuntaamme, jotta voimme laatia tarvittaessa suunnitelman korvaavan rippikoulutoiminnan osalta.

Vastaamme myös mahdollisiin kysymyksiin

 

Ystävällisin terveisin ja Taivaan Isän siunauksin

Seurakuntapastori Sakari Similä,

sekä kaikki Asikkalan seurakunnan rippikoulutyön toteuttajat

Rippileirimaksut 2020

Kesän rippileirimaksu oman seurakunnan jäsenille on 93€ ja muille 124€. Iltapäivärippikoulu on ilmainen. 
Vähävaraisten perheiden on mahdollista hakea leiristä maksuvapautta kevään aikana. Tästä tarkempaa tietoa rippikouluryhmän opettajilta.

Kuka voi tulla rippikouluun?

Seurakunta kutsuu  rippikouluun erityisesti kaikkia nuoria, jotka rippikouluvuoden aikana täyttävät  15-vuotta. Rippikouluun ovat tervetulleita myös jo aiemmin tuon iän saavuttaneet.

 

Rippikouluun voi osallistua myös henkilö, jota ei ole kastettu. Konfirmaation edellytyksenä on kaste, koska se on kasteen vahvistamista.  Yleensä konfirmaatiota edeltävänä päivänä vietetään kastejuhlaa niiden nuorten kanssa, joita ei ole aiemmin kastettu.

 

Rippikouluun aikuisena

Mikäli rippikoulu jäi nuorena käymättä, mutta elämän myöhemmissä vaiheissa huomaat tarvitsemasi esimerkiksi rippikoulun mukana tuomia oikeuksia, sinun kannattaa ottaa yhteyttä rippikoulutyöstä vastaavaan pastoriin. Seurakunta järjestää aika ajoin yksityisiä tai pienryhmämuotoisia aikuisrippikouluja.  

 

alba ja tennarit